Kodit

Sekä kodeissa että julkisissa tiloissa esteettömyys ja esteettisyys ovat avainsanoja. Tavoitteenani on suunnitella koteja, jotka ovat viihtyisiä, niissä on helppo toimia ja elää. Jokainen koti on omanlaisensa, sen toiminnot ja rutiinit määräytyvät sen asukkaiden mukaan. Kodin on mukauduttava ja toimittava onnistuneesti aina vuorokauden ympäri, peseytymisistä ruuanlaittoon, työskentelystä rentoutumiseen ja elämäntilanteesta toiseen.

Kotia suunniteltaessa olen käytettävissä pienestä pintaremontista aina uudiskohteen rakentamiseen asti. Suunnittelutyö alkaa tapaamisella, jolloin haastattelen asiakkaan ja käymme yhdessä läpi asiakkaan toiveet, haaveet, tarpeet sekä budjetin. Mitä enemmän pääsen sisälle perheen arkeen sitä paremmin pystyn suunnittelulla vastaamaan sen tarpeisiin.

Kodin suunnittelu voi sisältää tila-, pintamateriaali-, kiintokaluste-, valaistus- kaluste- ja tekstiilisuunnittelua. Työn sisällön laajuuden asiakas päättää itse. Suunnitelma pitää laajimmillaan sisällään pohjapiirrokset, seinäprojektiot, kiintokaluste- ja teetettävien huonekalujen luonnokset, tuotelistaukset kuvineen ja hankintapaikkoineen. Suunnitelma toimii myös työohjeistuksena työmaalla ja niiden sen on helppo pyytää tarjouksia. Asiakas saa valmiista suunnitelmasta kansion sekä koko työn sähköisessä muodossa.

Vuosien työskentelyn saatossa ympärilleni on muodostunut verkosto, josta löydät luotettavat toteuttajat omaan projektiisi.

Ideal